torstai 1. syyskuuta 2011

1.9.2011

Tänään se alkoi, sukkasato! Minä vain olen myöhässä aloituksen kanssa, kun en eilen tajunnut neuloa mallitilkkua valitakseni sopivat puikot, heh:) Eikä tänään ole kuin yksi luento, jolla neuloa, eli startti ei ole ihan niin vahva kuin olisi voinut toivoa. Mutta ei hätää, aikaa neuloa niitä sukkia on vaikka kuinka, enköhän ehdi jonkun tehdä:)


Tässä muutamia suunnitelmia jo. Pikkuveli saa ticoticosta ihan normaalit sukkaset. Kysäisin ihan ohimennen, että mikäs sun sukkatilanne on, enkös ole sinulle parit neulonut. Vastaukseksi tuli suora: "Joo, olet, mutta niiden reunot on löystynyt/löysät, eikä niitä ole hyvä käyttää saappaissa." Nauratti suoruus, joku olisi voinut kiertää ja kaartaa:)
Itselleni meinasin tehdä Suuri Käsityölehti- ohjeella polvisukat. Silloin voin pitää hameita pitkälle syksyyn palelematta. Samoin tuossa kuvassa näkyvä sivu on ko. lehdestä. Sieltä ajattelin kokeilla näkyvää revontulikuviollista, virkattua sukkaa. Iskä saa taas villasukat joulu/isänpäivälahjaksi. Olen ehkä tuossa suhteessa vähän tylsä, mutta aina tuntuu kelpaavan ja kotoa löytyy silti rikkinäisiä, yhä käytössä olevia sukkia.


Alkuviikosta ulkoiltiin ja vaan oltiin. Kävin kuuntelemassa infon luokanopeopinnoista, olin ymmärtänyt kaiken oikein, mutta sain pari lisäluentoa vielä kalenteriin. Eli oli tuostakin tapaamisesta hyötyä. Samoin näki vähän, ketä muita sinne tulee. Luonnontieteilijöitä oli aikas monta itseasiassa, ja kuulumisia pääsi vaihtamaan ihan ennalta tuttujenkin kanssa. Tästä tulee kivaa, varmasti!
Tuossa oli myös hyvää se, että pääsi muistelemaan luentoneulomista. Sitähän ei ole tullut tehtyä maaliskuun jälkeen, heh.


Robotit tanssii jo, vähän on ompelut kesken. Kertoilen fiiliksiä sitten myöhemmin tarkemmin:) Mutta ihan jees tuosta tuli, ainakin minusta. Viimeistelen nuo vähäiset saumat, rakastan pyörönä tehtyjä neuleita:)

Mutta nyt etsin koulukamppeet kasaan, ompelen noi saumat ja lähden koululle päin.
Syksy on virallisesti alkanut, "ihanaa", sisäinen syysihmiseni riemuitsee!

~Kvaakkuli~

2 kommenttia:

Heli / Neuleaddiktio kirjoitti...

Mukavaa sukkasatoa! Itse aloitin jo yöllä :D Olis pitänyt mennä nukkumaan, meinaan väsyttää nyt! :D

Kvaakkuli kirjoitti...

Itsekin pohdin aloittamista jo yöllä, kun en meinannut saada unta:) Tosin ihan hyvin ehti aamullakin aloittamaan.