sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Meillä kävi ihmisiä


Meillä viettiin eilen illanistujaisia tortillojen ja sen raikkaan sitruunakakun merkeissä. Sitruunakakkua oli jännä tehdä, sillä siihen meni aikaa helposti se pari tuntia ja pelotti, hyytykö se/tiputanko sen lattialle/onko se edes hyvää. Mutta kaikki vaiva oli sen arvoista, kakku oli TODELLA hyvää! Ja kerrankin, kun vertaa ohjeen kuvaa ja omaa kuvaa tuntee voittaneensa, minun kakussa oli jostain kumman syystä kaksinkertaisen näköisesti täytettä! Hähhää! Päälle sulattelin suklaata mikrossa ja reunoille laitoin jäisiä mansikoita, jotka tosin vähän pilasivat kakun esteettisyyttä illan lopussa kostuttamalla kakun pohjaa enemmän kuin oli tarkoitus.

Huomaa pöytäliina, heh!


Ilta kului kuin siivillä, hyvässä seurassa kun oltiin. Tänä aamuna hetken taas mietitytti juhlien järkkäily innostukseni, kun aloin tiskailemaan illan astioita, mutta kerrankos sitä tiskailee tunnin astioita hyvillä mielin? Tai toinen vaihtoehto olisi hommata tiskikone, sitä on yritetty ehdotella miulle jo jokin aikaa...


Torstaina tein myös leipää pitkästä aikaa. Ohje oli bongattu jälleen kerran Pirkasta. Ja hyvää tuli.


Malli: Gentleman's plain winter sock, Knitting vintage socks (ks. alla)
Puikot: 3mm
Lanka: Novitan Tico tico musta&jämä siniraitaista, yht. 85g.
Koko: 43, periaatteessa

On täällä tosiaan neulottukin. Pikkuveljen pääkallo sukkiin yhdistin kahta ohjetta, kuvion löysin Debbie Stollerin Son of the stitchin'n bitch-kirjasta ja muuten malli oli Nancy Bushin Knitting vintage socksista. Näistä tuli aikas päheet, mutta kun R veti ne jalkaansa, iski epätoivo; tulikohan näistä sittenkin taas liian isot veikalle! Ensi viikonloppuna nää sovitetaan. Kattellaan sitten uudestaan, saako R jo toiset sukat tälle syksylle :/


On jo pimentynyt niin, että kuvien ottaminen menee hankalaksi. Tai noh, jos ehtisi/jaksaisi nähdä vaivaa valojen kanssa. Sukkasato alkaa kohta olla päätöksessään. En ole ihan pysynyt suunnitelmieni tasalla, vielä olisi monta mallia tekemättä. Mutta ei siinä, jääkööt loput hautumaan. Miulla on vielä tuolla Tico ticoa kaksi kerää, oli vähän haaveissa nämä sukkaset. Ja ne iskälle tarkoitetut virkatut sukat, aaarrrggghhh!!! Pitäis kai ostaa nelosen puikko ja kokeilla sillä.

Mutta pitänee palata koulutehtävien kimppuun. Keskiviikolle napsahti kaksi tenttiä, ja pari raporttia pitää palauttaa. Tänä syksynä on vaikka mitä tekemistä, ensi keväänä tiukentuu vielä lisää. Mutta se, että saa opiskella juuri sitä mitä haluaa korvaa kiireen aiheuttaman paniikin täysin.

Terveisiä vaan 22-vuotiaalta Kvaakkulilta, joka teki savitöitä ja maalaili sateenkaariväreillä taulua yliopistossa!

Ei kommentteja: