lauantai 27. huhtikuuta 2013

Enpäs malttanutkaan olla bloggaamatta:D

+200g

Nimittäin ostin lisää lankaa, keh! Mutta ei hätää, vain Hanko oli hetken mielijohde, noista Wooleista tulee vauvan juttuja sille kummitytön pikkusisarukselle :) Oli muuten hankala päättää, minkä väristä ostais, kun ei teidä, kumpi tulee. Niinkuin sillä olisi miun itseni mielestä väliä, mutta en tiedä tulevista vanhemmista, mitä olisivat tykänneet, jos menis ristiin. Ajattelin, että ehkä sininen olisi ollut liian vihjaileva kahden tytsyn vanhemmille ja punainen taas, noh, ehkä vähän samaa... Kuka on ylianalyyttinen? Olisin tahtonut luonnonvalkoista, mutta sitä ei Anttilassa ollut, joten ruskea saa kelvata. Hangosta teen ehkä korin tms. 

Niin, lankaostoksillehan lähdin tätä varten. Sny- bambusta nimittäin kehkeytyi tämä idea. Mutta voi kurjuuksien kurjuus, tuotakaan ei löytynyt oikeaa erää! Mulla on 774, kaupassa taas oli 772 ja 773. Mikä tuuri taas! No, jospa tuota tulis vastaan vielä jostain.

torstai 25. huhtikuuta 2013

 Malli: Laura Longin kirjasta Neulo lempileluja pienin muutoksi
 Puikot: 5 mm ja 3 mm
 Lanka: California Bonita, menekki n. 80g ja Novita Nalle, vähän

Koulukässässä piti tehdä maskotti tai apuope neuloen tai virkaten. Alunperin ajattelin virkkaavani jotain, koska sitä tulee vähemmän tehtyä. Toisin kuitenkin kävi, sillä tuo lanka, joka on kauan ollut kaapissani, sai viimeinkin vuoronsa. Oikeastaan ohje oli, että pitäisi itse suunnitella toi, mutta moni muukin teki ohjeella. Mie muutin ton ohjeen pyörönä neulottavaksi ja kankaiset yksityiskohdat neulotuiksi. Teen nallelle ehkä vielä myssyn tai viitan, että saan kolmea eri neulepintaa käytettyä. Tästä tuli vallan söpö, vaikka jalat on vähän eri kokoiset ja vinksallaan :D Viimeistely ei oo mun juttu!

Olen muuten koko aamun yrittänyt tehdä kässän portfoliota. Kirjoittanut aina muutaman lauseen kuhunkin tekniikkaesittelyyn, sitten tajunnut, että näihinhän voisi liittää vielä tällaisia huomioita ja hypännyt taas seuraavaan. Kyllä se valmistuu koko ajan, mutta tuntuu, ettei kuitenkaan. Pitäisi saada edes joku niin hyvin tehtyä, että se olisi lopullinen versio, eikä koko ajan keksiä jotain lisää...

 Malli: Oma vauvan tumppu, mittasuhteet täältä
Puikot: 3 mm
 Lanka: Novita Nalle, menekki 17 g
 Koko: vauva

Tiistai iltana piti taas löytää nopeaa neulottavaa seuraavan päivän luennoille, kun kaikki muuta neuleet olivat viimeistelyjä vaille valmiita. Niinpä nopeasti mittasuhteet post-it:lle ja välineet mukaan. Kas vain, unohdin kuitenkin mittanauhan. Nohevana ihmisenä käytin sitten ruutuvihkoa mittana, aika hyvin tuloksi, sillä melkein oikean kokoiset näistä tuli. Tai siis tuon mallinmukaiset. Eipä näissä kauaa mennyt, eilen illalla tein viimoiset kerrokset muiden töiden lopettamisten lisäksi. Kai nää jollekin sopii...

 Malli: Kainuun lapaset
Puikot: 2,5 mm
 Lanka: Novita Nalle ja Luontopolku, menekki 58 g
 Koko: pieni nainen

Näistä sain paljon kehuja luennolla. Tai ihmetteleviä, "wau, miten sä sitten osaatkin"- kommentteja. Vastasin vaan, että puikot käteen ja ohjeen mukaan :) Olen kyllä itsekin tyytyväinen näihin, ei sillä. Tähän tuo Luontopolku sopi aivan mahtavasti! Raidoitus näyttää hyvältä, ja näissä lapasissa muutenkin olisi tuollainen raidoitus. Näitä oli hirveän koukuttava neuloa, olisin voinut olla tekemättä muuta ja vain neuloa. Onneksi hillitsin kuitenkin itseni :)


Vielä vähän lähikuvaa kuvioista. Liitän nämä luultavasti portfolioon, vaikka pari virhettä tuonne kuvioon pääsi vilahtamaan. Tässäpä taas joltakin ajalta työn alla olleita juttuja. Ihan vähän vaiheessa on pojan takki Kelosta, kaulus ja ompelut puuttuu. Mutta nyt pitäisi keksiä seuraavaa ET:n luentoa varten neulottavaa! Mietin tuota Luontopolkua, josko jatkaisin siitä jotain. Vauvan tumput tai sukat? SNY:ltäni saamasta Novitasta olisi listalla vauvan varusteita kummityttöni pikkusisarukselle, mutta en ole vielä käynyt ostamassa niihin sopivaa Woolia. Kohta onneksi tulee opintotuki, niin voi käydä ostamassa ne langat. 

Tälle keväälle olisi enää kuukausi varsinaisesti koulua, mutta senkin edestä kirjallisia töitä. Tekstiili- että teknisen työn portfoliot on tosiaan aloitettu, mutta luovasti kesken. ET:n essee olisi ensi viikolle, jos ei tahdo mennä tenttiin. Se on onneksi lyhyt ja pohjamateriaalit olen tutkinut. Jotta kuitenkaan ei olisi liian helppoa ja aikaa tarpeeksi, sotkee vappu vähäsen kaikkea. Mutta eiköhän tämä taas tästä. Hammasta purren :D

Mutta kohti yliopistoa käypi tieni! Uskon tekeväni viikonlopun enemmän koulujuttuja ja jättäväni bloggaamisen vähemmälle, joten jo ennakkoon:
Hyvää Vappua!
~Kvaakkuli~

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Huhtikuun paketti


Jee, huhtikuun paketti saapui! Paketti sisälsi vappujuttuja (apua, sima pitäis varmaan laittaa nyt muistaessa, pikkuisen tulee kiire!), bambu- lankaa (uusi tuttavuus, eikös Novitalla ennen ollut toisenlainen bambu- lanka?), nelosen virkkuukoukun ja pitsilehden. Aina välillä tulee tartuttua koukkuun ja talvella tein muutaman pikkuisen tähden ikkunaan. Lehdessä oli monta kivan näköistä mallia, kesäksi varmasti aivan oivallista tekemistä Ja Sny, eihän paketti ollut paljoa mitään myöhässä :) En varmaan tuosta langasta tee noita liinoja, vaan kaivelen kätköistäni kotiväkeä tms. Edellisen paketin langasta on muuten melkein valmista, minulla on tällä hetkellä kolme lähes valmista työtä, viimeistelyt vaan puuttuu!



Tässäpä vielä valmis risainaus, josta oli joku kuva jo aiemmin. Täytin meidän rahi tarpeen ikkunan pokan ja vanhojen jalkojen avulla teknisessä työssä. Olen ylpeä, vaikka opettajalta paljon apua jouduinkin pyytämään ja pikkuisen ihan lopussa halkeili nuo jalkojen tukipuut. Ei kun eteenpäin vain puusepän uralla, toisella kurssilla teen retkijakkaran :D

Mutta nyt puuhastelemaan. Jospa kohta voisin esitellä nuo vähän kesken olevat jutut!
Hyvää partioviikkoa!
~Kvaakkuli~

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Valmista viimeinkin!


Malli: Oma miehen sukka
Puikot: 2,5 mm
 Lanka: Regia 4-fädig, menekki 89 g
 Koko: 43

Murheen kryyni- sukat tulivat valmiiksi. Purin siis kerran yhden kokonaisen sukan, kerran kantapään ja kolmesti kärjen, jotta saisin sukista hyvät jalkaan ja vielä nätitkin. Hämmentävää oli, että olin tehnyt mallitilkun ja laskut, mutta laskuissa oli vissiin joku häikkä ja niin edelleen. Tykkään tehdä sukkiin sädekavennuksen, mutta jostain syystä TAAS, kun aloitin kavennuksen miesten sukkaan pikkuvarpaan kohdalta, tuli ekasta liian pitkä ja uudella yrittämälläkin, eli pikamuutoksen jälkeen kavensin kärjen ao. kuvan mukaisesti loppuun ja vielä silmukoin lopun 3-puikon päättelyllä. Olen muuten ihastunut kyseiseen lopetukseen:) Ainut, mikä yleensä rasittaa, on pakko kääntää kappale nurin, eli silmukat hakkiksille, sukka nurin ja silmukat takaisin puikoille, ihme venkslaamista :D


Tässä tosiaan kummallinen kavennukseni... Parhaimmillaan neuloin muuten kolmesti (?) katkotulla langalla, eli pääteltävää oli enemmän kuin päälle näyttää. Samoin sukkiin meni kauemmin aikaa kuin normaaleihin sukkiin piti mennä, kuukauden päivät varmaan suunnilleen.

Malli: Novitan sukkalehden Harkkoreunusukat malli h (aka kiemurat aka kevätsukat)
 Puikot: 4,0 mm (!!!)
 Lanka: Novitan Nalle, menekki 97 g
 Koko: 38

Näilläkin otti aikansa, moni muu projekti kiilasi edelle. Kivan keväisethän nämä on, värit on tosi paljon pielessä kuvassa (kuten ylemmässäkin!). Pitäis varmaan lopettaa tuon pöydän päällä kuvaaminen. Kuvio oli kiva ja toi haastetta sukkiin. Sukat on itselleni liian isot ja ajattelin laittavani nämä talteen lahjakoria varten. En lukenut ohjetta koko aikaa ihan ajatuksen kanssa, eli kärjestä löytyy virhe ekasta sukasta. En sitten tiedä, kehtaanko antaa näitä kellekään, vai laitanko lahjoitukseen. Kukaanhan ei varmasti tajua tuota ongelmaa, mutta en kehtaisi antaa lahjaa, joka harmittaa itseäni. Toisessa sukassa kavennuksessa värit menee oikein, toisessa vähän miten sattuu.

 Tässä vielä lähikuvaa nirkoista ja kuviosta. Eipä näistä sukista sen enempää. Nämä olivat valmiit jo ennen pääsiäistä, mutta aikaa kuvaamiseen ja bloggaamiseen on saanut hakea. Tällä viikolla olen taas ollut Scifesteilla pitämässä pajaa, on se aikaavievää (ja jaksamista vaativaa) hommaa, mutta kivaa on taas ollut. Mutta onneksi nyt taas helpottaa, niin ehtii tehdä muitakin koulujuttuja ja tietenkin neuloa :D Koulukässän nalle odottaa tassuja ja siihen liittyvät tilkkunäytteet ovat kivasti keventäneet lankavarastoa (vähän, mutta kuitenkin!). Lisäksi aloitin tuosta syksyn Novitasta lapsen takkia kelosta ja uutta luontopolkua olen kaavaillut kirjoneulelapasiin. Saas nyt nähdä, mikä valmistuu seuraavaksi, tosin yritän olla aloittamatta uutta ennen kuin noi kaksi ovat valmiita.

Mutta eiköhän tämä riitä tällä kertaa. Kiitos edellisiä postauksia kommentoinneille! Ihanaa, kun alkaa olla "elämää" myös täällä blogin puolella, nyt pitäisi vielä itsekin aktivoitua kommentoijana. Tää menee ihan kuin omassa arkielämässäkin, ensin puikahdan joukkoon, ja hetken oleskeltuani alan itsekin puhumaan :)

Hyvää viikonloppua kaikille!
~Kvaakkuli~

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

+200g kaunista punaista ale-hintaan :)